Siirry suoraan sisältöön

Lähteistä

Lähteensilmästä pulppuava kylmä vesi kiehuttaa hiekkaa saaden sen näyttämään toismaailmalliselta entiteetiltä, joka on epäilemättä pysäyttänyt ohikulkijan jo vuosisatoja sitten.  Mutta huomattavasti tätä kauemmin, jopa tuhansien vuosien ajan, on sama lähde purkanut pohjavettä uumenistaan. Maakerrosten läpi suotautuneen pohjaveden kemialliset ominaisuudet ja jatkuva virtaus ovat ajan saatossa mahdollistaneet aivan omanlaisensa lajiston erikoistumisen elämään juuri lähteissä. 

Lähde itsessään on ekosysteemi täynnä aarteita ja salaisuuksia. Se on monen eliölajin ainoa koti, maanalaisen ja päällisen taitekohta, kiehtova ja kaunis katsella. Samaan aikaan se on myös hauras, helposti särkyvä ja ihmisen armoilla.

Lähde on osa elinympäristöverkostoa

Rantametsän katveessa päilyvän lähteen vesi virtaa jatkuvasti yläpuoliseen vesistöön. Lähdevettä purkautuu myös viereiselle suolle sekä suoraan järven pohjaan kymmenistä muistakin lähteensilmistä. Maisema olisi hyvin erinäköinen ilman alati pulppuavien lähteiden vaikutusta.

Itseisarvonsa lisäksi lähde on ainutlaatuinen yhdistelmä maa- ja vesiekosysteemejä. Se kytkeytyy erottamattomasti soihin, metsiin ja vesistöihin. Lähteiden hydrologia voi ylläpitää täysin olennaisella tavalla niihin linkittyneiden soiden vesitaloutta. Jos lähde tuhoutuu, myös suon ekologinen tila heikkenee. Lähdevesi on elintärkeä lisä myös monille vesistöille ja vesieliöille. Ilmastonmuutoksen edetessä pohjavesivaikutteisten virtavesien ja latvapurojen merkitys tulee kasvamaan niin sanottuina kylmärefuugioina, kun sääilmiöt äärevöityvät, kesän kuivuusjaksot pitkittyvät ja pintavedet kuivuvat. Ja myös ihmisilmälle näkymättömissä, pimeissä maanalaisissa pohjavesimuodostumissa, elää sellaisia selkärangattomia eliöitä, joita ei tavata missään muualla. Lähde on taite, loppu ja alku.

Lähteiden moninaisuus

Kivikossa polveileva lähdepuro.
Hiekkapohjainen lähdepuro hetteikköreunoineen.
Luhtaisuutta ilmentävä upottavan hetteinen lähteikkö.
Rautapitoinen lähdesuo.

Lähteitä on Suomessa mahdollisesti useita satoja tuhansia, ja tähän määrään mahtuu valtava kirjo erilaisia lähteitä. Yleensä lähde tuo mieleen selvärajaisen avovetisen altaan, mutta se ei kata kaikkea. Lähteet ovat karuja allikoita, kausikuivia painanteita, reheviä lähdenoroja, varjoisia korpilähteitä, värikkäitä tihkupintoja, upottavia soiden hetteitä ja vuolaasti virtaavia lähdepuroja. Lähteiköillä taas yhdistyy usea eri lähdetyyppi tai lähdeveden purkauspiste. Kirjo, vaihtelevuus ja variaatio on valtavaa.

Lähdelajisto on värikäs tilkkutäkki

Lähteen tyyppi, lähdeveden kemialliset ominaisuudet, maaperä sekä moni muu tekijä yhdessä vaikuttavat siihen, millaista lajistoa kullakin lähteellä esiintyy. Lähdevedestä riippuvaisiin lajeihin kuuluu etenkin selkärangattomia ja sammalia. Monet näistä lajeista ovat uhanalaistuneet lähteiden tuhoutumisen ja heikentyneen tilan vuoksi.

Lähteen ja ihmisen menneisyys
Äiti ja lapset juovat vettä kesäisellä lähteellä vuonna 1932. Kuva: Museovirasto.
Pekka Rissanen vuolee Mustaan lähteeseen ruumiilta saatua hopeaa maksuksi ostamastaan vedestä vuonna 1927. Kuva: Ahti Rytkönen, Museovirasto.
Nivalaisella, kuten monella muullakin lähteellä, on yhä hirsikehikon jäänteitä. Aikanaan lähteen ohi on kulkenut kirkkotie. Moni kulkija on pysähtynyt Nivalaisella menneiden vuosikymmenten aikana.
Nykypolvi ei enää opi tekemään tuohilippejä, mutta taituruus on pysynyt vanhemman kansan hyppysissä. Lipin pitkä varsi helpottaa veden ammentamista lähteestä.

Kaupungistuneen nykyihmisen silmissä lähteet ovat enimmäkseen vedenhakupaikkoja mökkitien varrella sekä kiehtovia ja mystisiä luonnon helmiä, joiden vedellä voi ihmettelyn lomassa sammuttaa janonsa kansallispuiston reitillä. Erityisen näyttävän lähteen äärellä on helppo ymmärtää, miksi niihin on liittynyt paljon entisaikojen uskomuksia. Samaan aikaan silloisen ihmisen todellinen lähdesuhde on unohtumassa aivan varkain.

Lähteisiin liittyy valtava määrä arjen kulttuuriperintöä sekä muinaisuskoon kytkeytyneitä käsityksiä. Siitä ei ole kulunut edes kokonaista vuosisataa, kun lähteet ovat olleet osa maaseudun ihmisen jokapäiväistä elinpiiriä arjessa ja juhlassa. Lähteitä kunnioitettiin ja niiden haltioille uhrattiin, sekä ennen kaikkea lähteitä tarvittiin.

Mutta aika rientää ja kehitys kehittyy. Enää lähteissä ei säilytetä maitotonkkia tai hillopurkkeja, lähdevettä ei noudeta reellä navettaan tai taloon, eikä lähteiden vedellä pyykätä tai lioteta hamppua. Lähteillä ei tehdä juhannustaikoja tai lausuta toiveita karja- tai metsästysonnen puolesta, eikä niiltä haeta parannusta sairauksiin tai apua kumppanin löytämiseen. Nyt on Tinder, jääkaapit ja vesijohtoverkosto. Ja siinä lähteiden merkityksen hiipumisen ja modernin retkeilijän välissä tuli se kaikista olennaisin; tehostettu metsätalous, jotta Suomi saatiin toisen maailmansodan jälkeen nousuun. Lähteet unohtuivat. Ne jäivät tarmokkaan ojittajan jalkoihin, ojajyrsimen auraan ja hakkuiden alle.

Kultalähteen kohtalo on kohdannut lukemattomia lähteitä. Lähteiden arvo kytkeytyy herkästi vielä nykypäivänäkin sen hyötyihin, ja jos niitä ei ole, on lähteen merkitys vähäinen. Kultalähde on sittemmin ojitettu, kuten on käynyt monille sen kaltaisille lähteille kaikkialla Suomessa. Nimiarkisto: Kultalähde (Kotus, 1987). Österman, Päivi. Kotimaisten kielten keskus.
Lähteiden särjetty todellisuus
Vanhan peltoraivion lähdevaikutteiset ojat, paikoitellen hetteiset peltosarat ja yksi suurempi ojaksi perattu lähde kertovat, että paikalla on ollut aikanaan laaja lähteikkö. Nykyisin lähteikkö on hakkuuaukeaa. Lähteikön rakennepiirteet ja pienilmasto ovat muuttuneet täysin, mikä on kuolinisku monille lähdelajeille.
Vasemmalla on tuoreeltaan kunnostusojitettu avohakkuuaukea. Oikealla on vanhempi avohakkuuaukea ja sen keskelle jäänyt lähde, jonka ympärille säästetyt suojapuut ovat kaatuneet reunavaikutuksen vuoksi. Hakkuita halkoo puro, johon sitä ympäröivien metsätaloustoimien vaikutukset kertyvät ja valuvat alempiin vesistöihin.
Tihkupinnan, allikon ja noron muodostama lähteikkö on ojitettu ja avohakattu. Hakkuu on ollut laiton ja se on tuhonnut lähteikön tihkupinnan. Lähteikölle on painunut myös metsäkoneen jättämiä uria. Metsälain ja vesilain tulisi suojella lähteitä ja lähteikköjä, mutta käytännössä lähteiden suojelu metsätalousmailla on heikolla tolalla. Tämänkään lähteen heikentämisestä ei ole koitunut kenellekään seuraamuksia.
Ojaksi perattu ja tuoreeltaan avohakattu lähdepuro.

Siinä missä lähteet ovat luonnostaan noroja, hetteitä ja tihkupintoja, ovat ne nykyään ennen kaikkea ojia, paahteisia hakkuuaukkoja, kaivettuja monttuja ja kaivonrenkaita. Lähteessä tai sen ympäristössä on lähes aina jälkiä ihmisen toimista. Eteläisen Suomen lähteistä enää vain 1 % on luonnontilassa ja lähteiköt on arvioitu erittäin uhanalaiseksi luontotyypiksi. Tuho on ollut massiivista ja se jatkuu edelleen.

Nykyajan suurin uhka lähteiden tilalle ovat metsätalousojitukset ja hakkuut. Suomeen kaivetut 1 400 000 ojakilometriä ovathalkoneet tarkoituksella ja tarkoittamatta tuhansia lähteitä. Myös rakentamisella, pellonraivauksella, vedenotolla ja muilla ihmislähtöisillä tekijöillä on ollut oma osansa hävityksessä. Nykyajan modernit kaivomateriaalit eivät katoa luonnosta, vaan pysyvät niillä sijoillaan pitkään senkin jälkeen, kun lähde on täyttänyt ihmisen silmissä tehtävänsä.

Mitä lähteiden eteen on tehtävissä?
Puustoisten elinympäristöjen lähteet tarvitsevat ympärilleen pystyssä pysyvää metsää.
60 vuoden ajan ojassa virrannut lähdepuro ennallistetaan ohjaamalla se takaisin vanhaan uomaansa.

Lähteet ovat yhdistelmä muinaisuskoa, kulttuuriperintöä ja moniluotteista luontoa. Siitäkin huolimatta, että lähteisiin liittyvät arvot ovat toisinaan ristiriidassa keskenään, on kuitenkin kaikkien yhteinen agenda yleensä pohjimmiltaan sama – saada lähteet säilymään.

Pohjavesi on lähde-ekosysteemin pulppuava sydän. Vaikka lähteet kärsivät herkästi kulumisesta ja ovat alttiita ihmivaikutuksille, ne ovat silti olemassa käytännössä niin kauan, kun lähdeveden purkautuminen ei tyrehdy. Lähteet ovat luonteeltaan sinnikkäitä ja toipumiskykyisiä, ja ajan saatossa ne voivat palautua kokemistaan kolhuista. Moni lähdelaji, etenkin lähdesammal, voi menestyä myös selkeästi ihmisen muuttamilla lähdekohteilla, mikäli ne saavat levitä ja levittäytyä rauhassa ja välttyvät toistuvilta häiriöiltä.

Tilaltaan heikentyneiden lähteiden palautumista voidaan auttaa ennallistamalla, kunhan se tehdään ekologisten vaikutusten aikaansaamiseksi, eikä esimerkiksi lähteen puhdistamiseksi tai vedenottokäytön paranteluksi. Ennallistamisen tarkoitus on aina sysätä lähteen luontainen kehitys kohti luonnontilaa.

Tärkein keino lähteiden tilan parantamisen eteen on kuitenkin  pysyvä ja tarpeeksi laaja suojelu. Tämä ei aina ole yksinkertaista suojelukeinojen puutteiden ja riittämättömyyden vuoksi. Ihmisen armolla onkin suuri merkitys siinä, kuinka suojelu lähteiden kohdalla todellisuudessa toteutuu.

1960-luvulla Suomen Luonnonsuojeluyhdistys toteutti lähdeprojektin, jonka tarkoituksena oli etsiä Suomesta kauniita lähteitä. Työ osoittautui ilmeisesti oletettua haastavammaksi, sillä projektin päätteeksi todettiin painokkaasti seuraavaa:

Järjestelmällinen arvokkaiden, luonnontilassa olevien lähteiden rauhoitustoiminta pitäisi nyt saada käyntiin.

Suomen Luonto 1963

Rauhoitustoiminta jäi aloittamatta, eikä projektin tuloksiakaan koskaan julkaistu, vaan silloiset Suomen kauneimmat lähteet hukkuivat arkistojen uumeniin.

Seuraavan kerran lähteiden äärelle herättiin 90-luvun alussa, kun koko Suomesta kartoitettiin arvokkaita pienvesiä, siis myös lähteitä. 

Pienvesi-inventoinnin loppuunsaattaminen on kiireellinen tehtävä. Inventoinnin tietojen pohjalta tulee valmistella pienvesien suojeluohjelma.

Ympäristöministeriö 1992

Pienvesien suojelulla on kiire, sillä joka vuosi menetetään arvokkaita kohteita. Luonnontilaisten lähteiden tilanne on ehkä odotettuakin huonompi.

Lammi, A. 1995

Epäilemättä paljon on kadonnut siitä, mikä vielä 30 vuotta sitten oli luonnontilassa. Tai siitä, mitä 60 vuotta sitten pidettiin arvokkaana ja rauhoittamisen arvoisena.

Mutta olisiko silti, sitä suuremmalla syyllä, viimeinkin lähteiden vuoro?